Tule Tiikerikiekkokouluun
Tiikerikiekkokoulussa jokainen lapsi voi ottaa turvallisesti ensiaskeleet kohti jääkiekkoharrastusta. Kiekkokoulu järjestetään Helsingin Salmisaaren jäähallilla.
Valmennus ja ohjaus
Kaudella 2023-2024 kiekkokoulu on suunnattu pääasiassa vuosina 2017 ja 2019 välillä syntyneille tytöille ja pojille.
Täällä lapsen oppiminen tapahtuu leikkien ja pelien kautta, lapsen omaa kehittymistä tukien ja kannustaen. Emme pyri löytämään yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita, vaan autamme lasta löytämään hänelle tehokkaimman tavan. Luistelun kehittymisessä uskomme määrään.
Kiekkokoulu toteutetaan Jääkiekkoliiton Leijona-kiekkokoulu -konseptilla, ja ohjaajat on koulutettu Leijona-kiekkokoulun ohjaajakoulutuksella. Toimintaa koordinoi seuran valmennuspäällikkö Patrik "Pate" Johansson, apunaan lauma innostuneita apuvalmentajia.
Myös vanhemmat ovat tervetulleita mukaan jäälle apuohjaajiksi. Mukaan tarvitset luistimet, kypärän ja rutkasti iloista mieltä, kykyä kohdata lapsi sellaisena kuin hän on ja kiireetöntä läsnäoloa.
Aika ja paikka
Tiikerikiekkokoulussa on 2 ryhmää, joista 2018 ja 2019 syntyneille suosittelemme tiistain ryhmää, jolloin aikaa jää enemmän myös leikille ja muille harrastuksille.
2017 syntyneille on tarjolla myös sunnuntairyhmä (U7), jolloin kiekkokoulussa käydään tiistain lisäksi myös sunnuntaina ja näin kiekkokoulukertoja kertyy enemmän. Tiistain ryhmälle tapahtumia kauden aikana tulee 30 kpl.
Sunnuntairyhmälle (U7) tapahtumia tulee 30 tiistain lisäksi 23 kpl + pelitapahtumat.
Tiikerikiekkokoulun kotiluolana toimii Salmisaaren jäähalli Salmisaaren liikuntakeskuksessa.
2017-2019 syntyneiden ryhmä
- tiistaisin 5.9.2023 alkaen klo 18:15-19:15.
2017 syntyneiden tiistai + sunnuntairyhmä (U7)
- tiistaisin 5.9.2023 alkaen klo 18:15-19:15 ja
- sunnuntaisin 24.9.2023 alkaen klo 9:15-10:15 tai 9:15-10:45.
Varustus
Kiekkokoulun aloittaessaan lapsi tarvitsee varustukseksi vähintään hyvässä terässä olevat luistimet, kaulasuojan, kasvosuojuksellisen kypärän, jääkiekkohanskat, mailan, sekä juomapullon. Myös polvisuojat ja kyynärsuojat on hyvä olla mukana.
Hinta
Kiekkokoulun hinnat kaudelle 2023-2024 ovat ryhmittäin seuraavat:
- Tiistain ryhmän (2016-2018) hinta on 300€
- Tiistai + sunnuntai ryhmän (2016) hinta on 480€
Vakuutus
Jokaisen pelaajan vanhemman on itse ostettava lisenssi pelaajalla osoitteesta suomisport.fi. Täällä valitaan laji ja seura (Helsingin Kiekko-Tiikerit ry), jonka jälkeen valitaan kiekkokoulurekisteröinti hintaan 3€ (sisältää vakuutuksen).
Tämän jälkeen saatte sportti-id:n, joka tulisi lisätä pelaajan myClub-profiiliin.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot
Ilmoittautumaan MyClub-palveluun pääset alla olevien linkkien kautta:
Lisätietoja Tiikerikiekkokoulusta:
Seuran valmennuspäällikkö ja Tiikerikiekkokoulun rehtori
Patrik 'Pate' Johansson-Hongell
patrik.johansson@kiekko-tiikerit.fi


